Reviiri

Karvassa vara parempi.

Valssit selkäytimeen, lisää vauhtia ja paineistus pois!

Reviiri valssiharjoitus

Meillä on nyt tavoitteena saada valssi selkäytimeen, tai ainakin lihasmuistiin. Treenattiin viikko sitten vastaanottovalssia ja ennakoivaa valssia, niin, että näitä kiemuroita tehtiin useampia putkeen. Tuossa lihasmuistiin junnaamisessa on itua, sillä homma alkaa pikkuhiljaa sujumaan!

Toisen harjoituksen aikana pyrimme saamaan koiriin lisää ruutia. Rakensimme vauhtiradan, joka koostui aidoista, putkesta, muurista ja pöydästä. Melkoisista kiihdytysajoista olikin kyse 🙂 Pöydälle saavuttaessa jarrujen kanssa oli haastetta, mutta haasteet selätettiin.

Reviiri vauhtiharjoitusLopuksi menimme kontakteja yksittäisinä esteinä. Hippu on aina mennyt mielellään puomin ja A:n, mutta kouluttaja toivoi, että sen sijaan, että Hippu pysähtyisi jollekin epämääräiselle alueelle esteiden lopussa, se pysähtyisi niin, etä takatassut ovat esteellä ja etutassut maassa. Tätä harjoitellessa tuli esiin, ettei koiran ylle saa kumartua palkatessa. Jos näin tekee, koira paineistuu (ainakin herkempi yksilö). Kun pidin ruotoni pystyssä palkkauksen aikana, niin kaikki sujui loistavasti (ei sillä, että huonosti olisi ennenkään mennyt, mutta ero oli silti huomattava). Onni on tarkkasilmäinen kouluttaja 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: