Ylistys rallytokolle (ja ylennys mestariluokkaan)

93 pistettä. Voittajaluokka. Erittäin paljon häiriötä. Voitto. Luokkanousu. Hippu on kone 🙂

Olen melkoisen yllättynyt 🙂 Eilen lapseni sanoivat, että kisoista on tultava pokaali. Pienessä paineessa ja kokonaista 4 kertaa edellisten kisojen jälkeen harjoitelleena siirryimme lähtökyltille päällimmäisenä ajatuksena pitää hauskaa (ja heti toisena ajatuksena ”miksi, oi miksi tulimme?!?”.

Suoritukseen olisin itse kaivannut enemmän tarkkuutta, mutta katsojien ja tuomarin mielestä rata meni puhtaasti. Pientä miinusta tuli vinoudesta parissa liikkeessä. Erityiskiitosta saivat puolenvaihdot (yllättäen, sillä ne on meillä ihan arjessa käytössä) ja Hipun salamannopea kierähdys.

Lupasin pyhästi, että jos saamme hyväksytyn tuloksen, alamme treenata tätäkin lajia säännöllisemmin. Mestariluokka kutkuttaa jo mielessä ja tuo uusia, mukavia haasteita.

Ja sitten vielä kuuden kohdan ylistys rallytokolle:

1. Ei vaadi (eikä salli) ahdasta pipoa
2. Kehittää taitoja, joita kaikki tarvitsevat ihan tavallisessa arjessa
3. Parantaa koiran ja ohjaajan yhteistyötä ja luottamusta
4. Tukee myös agilitya, sillä kaikki liikkeet tehdään molemmilla puolilla
5. Tukee positiivisia koirankoulutusmenetelmiä
6. Tuo mukavia, koiratouhuihin sopivan rennosti suhtautuvia tuttavia

Nyt vien herra superherran metsään nautiskelemaan. Se on sen totisesti ansainnut 🙂

Advertisement

Keinuharjoittelua ovella – ovelaa

Hipulla oli vielä jokin aika sitten vaikeita haasteita keinun kanssa, sillä se arasteli sekä liikettä että ääntä. Sitten sain mahtavan vinkin Kärnän Julialta, joka valotti, että keinua voi ihan hyvin harjoitella myös kotona (jos kodissa on jonkinlainen ovi) 🙂

Eli ensin teippasin kosketusalustan keittiön kaapin oveen. Sitten täppäiltiin siihen. Ensin pelkkä pehmeä täppäys riitti, sitten odotettiin, että oven piti liikkua ja lopulta, että oven piti pamahtaa kiinni. Mitä isompi rämähdys, sitä riemukkaampi omistaja. Kun toiminta oli varmaa, siihen liitettiin vihje ”sulje” ja kosketusalusta poistettiin.

Alla suunnattoman ihmeellinen demonstraatio tästä mystisestä harjoituksesta, joka meillä avasi ison solmun keinun kanssa. Toivottavasti siitä on jollekin toisellekin hyötyä 🙂

Liito-orava ja lentokeinu

Kisajännitys on ihan syvältä. Jos oma startti on vasta iltapäivällä, ehtii tärisemään ja hyperventiloimaan 5-6 tuntia. Kun vielä oksettaa, niin ravitsemustilakaan ei ole paras mahdollinen siinä kohtaa, kun pitäisi mennä radalle.

Ensimmäinen lähtö meni kaikesta huolimatta varsin tyylikkäästi. Vitonen tuli, kun katsoin, että Hippu menee kepeille väärin sisään. Pyöräytin sen takaisin, ennen kuin se aloitti suorittamaan estettä. En tiennyt, että tuosta tulisi virhettä, mutta joka tapauksessa korjausliike tuli tehtyä ja oli todennäköisesti tarpeellinen. Muuten kiidettiin kovaa ja saavutettiinkin nopein aika ja 2. sija.

Toisessa lähdössä pieni karvarakettini teki sen jälleen. Se otti kisoissa erittäin vauhdikkaan lentokeinun. Harjoituksissa se ei niitä tee K-O-S-K-A-A-N. Niinpä kuski katsoi ihaillen ja luottavaisena, kun pikkumusta kiiti keinun päähän täysiä. Mutta pysähtymisen sijaan liito-oravani lähtikin lentoon ja laskeutui kauniisti, kuin kokenut pilotti kiitoradalleen. Minä taas säikähdin niin, että ratakin ihan unohtui.

Aamulla mietin, mikä saa ihmisen hankkimaan itsensä kauhistuttavaan kisa-ahdistukseen kerta toisensa jälkeen. Nyt muistan miksi 🙂 Vaikka varsinainen tavoite (LUVA) ei toteutunut, fiilis on mahtava. Taidan olla jonkinlainen adrenaliininisti. Kaiken lisäksi koimme ihan oikeita onnistumisia, sillä lähdöt pysyivät kasassa ja meno oli vauhdikasta. Seuraavaan starttiin ilmoittaudun heti nyt.

P.S. Lisään kisaradat tähän, mikäli ne on vielä huomenna nähtävillä ja ikuistettavissa.

Lähtötilanteet hajalla – mie romahan

Meidän lähtö on rikki. Vielä vuosi sitten Hippu pysyi paikallaan 500% varmuudella olipa häiriötä tai ei. Sitten ohjaajalla alkoi keulia: Hippu luki lähdön virheellisesti jostain eleestäni kaksissa epiksissä ja pinkaisi ennen aikojaan liikkeelle. Ja koska minulla oli hitolleen kiire tehdä uutta maailmanennätystä, en puuttunut asiaan vaan otin jalat alleni. Jännä juttu, että lähtö hajosi.

Rikkinäistä oli korjattu jo jonkin aikaa, ennen kuin tajusin typeryyteni todellisen laajuuden ja sen, miksi lähdöissä etenkin sanaerottelu teettää vaikeuksia: meillä on (siis todella on) puoli tusinaa erilaista vapautuskäskyä.

• Lenkillä ”vapaa”
• Ruokailun yhteydessa ”ole hyvä”
• Kontakteilla ”mennään”
• Lähdössä mikä tahansa esteen nimi, mikä nyt vaan on radalla ensimmäisenä

Nerokasta. Yllätys, että homma ei toimi. Ja jotta maksimoin asian epäselvyyden, käytin vapautussanoja luovasti sekaisin eri tilanteissa. Pääsisin varmaan Quinnesin ennätyskirjaan tämän idiotismin vuoksi.

Nyt, kun olen selvinnyt ankarasta itseni ruoskimisesta, olemme aloittaneet ihan alusta. Nyt meillä on tasan yksi vapautuskäsky ”mennään” ja sillä muuten mennään. Pientä haastetta on ollut perheenjäsenten vakuuttamisessa muutoksen merkittävyydestä ja toisaalta muiden vapautusvihjeiden poisoppimisessa, mutta kunhan me ihmiset saamme yhden vihjesanan systeemin painettua mieliimme, lopun pitäisi sujua jo paremmin.

Kuva: Salla Kuikka, Jatpailut 2.2.2014 / skamerantakaa.kuvat.fi