Kurkisen valmennus vol. 3

Olemme tehneet historiaa: teimme Kurkisen valmennuksessa koko radan, vaikkakin pätkitysti. Mutkikas rata, kokematon ohjaaja ja koira, jonka vire keulii, on kinkkinen yhdistelmä, mutta selvisimme. Rata oli Alen Marekovicin ja se olikin jotain ihan muuta, mihin olemme tottuneet.

Saimme taas mielettömän hyviä vinkkejä:

• Käskyt vain kerran. Ei hoeta putkeenputkeenputkeen tai kepikepikepi. Koiralle paljon selkeämpää, kun käsky tulee kerran ja ohjaajallakin riittää paremmin keuhkoja juoksemiseen. Jännä, että meillä ollut tämä ihan selviö agilityn ulkopuolella, mutta radalla alkaa ohjaajan suu käymään.
• Takaakierto-päällejuoksussa tila koiralle tehdään ohjaajan taakse, ei esteen ja ohjaajan väliin. Jos koira pääsee ohjaajan ja esteen väliin (ja jopa ohi), seuraavan esteen kohdalla tulee helposti virhe.
• Takaakierto-päällejuoksussa voi katsahtaa nopeasti hypyn suuntaan (esteestä poispäin olevan olkapään yli), jotta koira hyppäisi varmemmin. Sitten katse taas sille puolelle mihin koiran halutaan tulevan päällejuoksun jälkeen.
• Takaakierto-päällejuoksussa ja takaakierto-persjätössä ei oteta yhtään askelta peruuttaen. Tekee ohjaajan liikkumisesta hidasta, seuraavassa vaiheessa ollaan sitten myöhässä.
• Kun kepeiltä pitää lähteä liikkumaan vasemmalle, valssi lähtee siinä vaiheessa, kun koira on lähtenyt pujottelemaan toiseksi viimeistä keppiä.

Vaikka taas olimme tukevasti mukavuusalueen ulkopuolella ja etenkin aluksi Hipun vire keuli aika lailla, selviydyimme paremmin kuin aikaisemmin. Uskallan väittää, että puolessa vuodessa on tapahtunut melkoista edistystä. Eli heipähei mukavuusalue, nähdään sitten, kun meidän ei tarvitse enää oppia mitään uutta 🙂

Advertisement

Nolla!

Dippadai! Näin sitä noustaan epätoivosta voitonhurmaan! Lauantaina repäistiin Jyväskylän kisoista nollavoitto ja toinen LUVA. Itse kuvittelin, että radasta olisi tullut vitonen putken edessä kiemurtelun vuoksi, mutta nolla se vaan oli!

Toisella radalla olin sijoittunut lahjakkaasti koiran reitille, joten siitä ansaittu hylsy. Muuten tämänkin rata meni puhtaasti. Agility on herkkä laji.

Voitonhuumasta huolimatta olen pysähtynyt torumaan itseäni. En ollut jämpti kontakteilta vapautuksissa vaan niiltä herra H ampaisi silloin, kun halusi, eli hetihetiheti. Myös lähdöt olivat taas vaikeat. Tämän viikon to-do -listalla selkärangan hankinta ja perusasioihin palaaminen.

Nyt on kauhea palo taas starttaamaan. On se uskomatonta miten paljon virtaa onnistumisesta voikaan saada 🙂

Ikean naapurissa hyllykokoelmaa kartuttamassa

Kun sunnuntaina lähdimme klo 6:20 ajelemaan Lempäälään, tavoittena oli jotain ihan muuta, kuin Vuoden 2014 hyllyttäjä -tittelin varmistaminen. Mutta kuinkas sitten kävikään…

Yksi agilityn hauskimmista puolista on se, että siinä yhdistyy vauhti ja tarkkuus. Tällä kertaa nuo kaksi eivät kuitenkaan aivan kohdanneet ja molemmat agilityradat kosahtivat allekirjoittaneen huolimattomuuteen ja huonoon ajoitukseen.

Eka rata meni kevyesti epävarmoissa fiiliksissä koiran puolelta. Seuraavaan ymmärsin jo viritellä enemmän. Lentokeinuista ei ollut tietoakaan, käytin kyllä ”jarru-käskyä” melkoisen painokkaasti. Jatkossa tähänkin olisi löydettävä joku kiva keskitie.

Mutta eteenpäin, sanoi täti aksaradalla. Treenataan lisää 🙂

Rata A

Rata B

Jenna Caloanderin valmennus ja motivaatiobuustaus

Haimme tänään roppakaupalla hyviä neuvoja ja innostusta Jenna Caloanderin valmennuksesta. Koira sai kovasti kehuja säpäkkyydestään. Minä taas sain jääkaapillisen eväitä ohjauksen rytmitykseen.

Ohjaus vaatii vimmatusti rohkeutta ja tarkkuutta. On myös luotettava koiraan. Lähtökohtaisesti minulta puuttuu kaikki nuo vaadittavat asiat, mutta onneksi uuden oppiminen on tällä motivaatiomäärällä varsin mahdollista.

Alla pätkiä valmennuksesta, sekä ratapiirros, joka aiheutti aamulla karmivia ahdistuksen tunteita. Mukavuusalueelta poistuminen osoittautui kuitenkin taas kannattavaksi. Nyt on mehut pois, mutta motivaatio ihan käsittämättömällä tasolla. Jenna on velho 🙂