Lisäännymme :)

Jos nyt mietit kuka meistä, niin varsinainen lisääntyjä löytyy taloutemme ulkopuolelta. Onneksemme lisääntyjän perheessä oltiin sitä mieltä, että yksi lisityistä soveltuu juuri meidän perheeseemme 🙂

Olemme koko perhe äärettömän onnellisia ja helpottuneita, sillä koiran hankinta (silloin, kun itsellä on tarkat kriteerit) on melkoisen vaikeaa. Olemme käyneet katsomassa useita emäkoiria ja kun vihdoin löysimme mieleisen, pentueeseen syntyikin vain yksi narttu. Ja se jäi kasvattajalle. Tässä kohtaa meinasi jo hiukan masentaa.

Mutta sitten kaikki taivaankappaleet loksahtivatkin kohdalleen. Oli uskomaton fiilis, kun vaan tiesi, ettei halua enää etsiä muualta. ”Täältä se löytyy nyt tai seuraavasta pentueesta, tai sitä seuraavasta, mutta täältä.” Ja kasvattaja soittikin ilouutisen paljon nopeammin, kuin osaa edes haaveilla. Sellaisen puhelun jälkeen on kuulkaa poskilihakset maitohapoilla 🙂

Advertisement

Ihana äitienpäivälahja: nolla ja luokkanousu!

Nyt olen niin onnellinen ettei mitään rajaa. Päätin aamulla, että vedämme tämän päiväiset kisat varmasti, ei oteta riskejä ja keskitytään vaan puhtaaseen suoritukseen. Ja kuinka kävikään: nolla, voitto ja luokkanousu. Että näin 🙂

Toinen rata olikin sitten kakkosissa. Sekin meni alusta sujuvasti, mutta pieni rytmitysvirheeni aiheutti Hipun pujahtamisen putkeen väärästä päästä ja siksi hylsyn. Ei haittaa.

Ehkä voittoakin hienompaa on, että isäntä, jonka olen tuntenut 18 vuotta, yllätti minut ihan täysin. Hän totesi, että tänään kisoja seuratessa pieni agilitykärpänen tuli ja puraisi. Hänkin haluaa kokeilla. What!?! Voin sanoa, että en olisi yllättynyt enempää, jos arvon herra olisi ilmoittanut lähtevänsä ensi viikolla Siperiaan maalaamaan graffiteja uudelleen syntyneen Picasson kanssa. Mutta olen ilmoituksesta onnellinen 🙂

Onnellinen olen myös siitä, että seurakaverit napsivat palkintoja aivan upeasti melkein luokassa kuin luokassa. Hyvä JAT 🙂

Uusia ohjauskuvioita innovoimassa

Neljän tunnin yöunet ja agilityvalmennus on aika höntti yhdistelmä. Kokeilin sitä viime maanantaina Vitikaisen Tiian valmennuksessa ja voin sanoa, että ohjaajan keskittymiskyky on lajissa aika olennainen. Siis olisi.

Univajeen ansioista oli todella vaikeaa muistaa ennalta opeteltua rataa. Oli vaikea muistaa, mitä ohjausta missäkin piti käyttää ja jopa kuinka ohjaukset tehtiin. Niin ja mikä helkutti se minun koirani nimikään nyt oli.

Saavutin kuitenkin jotain uskomatonta, sillä onnistuin ohjaamaan koirani hyppäämään aidan yli ja suoraan jalkojeni välistä. Kanssatreenaajien ja valmentajan hihitys oli hysteeristä joten muutaman henkilön ikää tuli sentään pidennettyä 🙂

Sunnuntaina oli myös Kim Kurkisen valmennus, viimeinen tähän tietoon. Puolen vuoden aikana on tullut kyllä aika kivasti edistyttyä ja suureksi osaksi Kimin neuvojen ansiosta. Lisäksi hän on tuonut meille ohjaajille juoksutekniikkaharjoittelua, mikä on ollut aika silmiä avaavaa. Haluan kehittää juoksutekniikkaani vaikka Tiian mukaan juoksenkin kuin gaselli (ja hyvä niin, että ehdin säheltääkin välillä).

Meidän on nyt pakko alkaa rajoittaa treenaamista. Kun viiden päivän sisään on kisat ja kolmet treenit, niin on painettava jarrua. Hippu kyllä jaksaisi, mutta haluan koirani kestävän myös fyysisesti kunnossa. Nyt ollaankin humputeltu viikko metsissä ja mukavaa sekin on ollut.