Reviiri

Karvassa vara parempi.

Kategoria-arkisto: Agility

Hyviksen ensimmäinen nolla!


Sunnuntaina herätyskello soi 4:55 ja taas kerran mietin harrastamista ja sen järkevyyttä. Näistä mietteistä huolimatta kampesin itseni ylös keittiöön, jossa arkiritarini oli jo aamiaisella, valmiina ohjaamaan täyteen ahdetun perheautomme Mikkeliin kisapaikalle.

Kannatti nousta. Hyviksen kanssa haparoitiin ensimmäinen Martti Salosen rata. Varoin vähän liikaakin Hyviksen vireen nousua ja homma meni aivan pelleilyksi. Toisella radalla ohjasin varomatta ja johan toimi! Kisakirjaan tupsahti ensimmäinen merkintä ja voitettiin koko startti. Loppupäivän, aina Hipun startteihin asti, olin aivan liekeissä 😊
Video voittoradasta.

Hipun kanssa kamppailtiin taas juoksu-aan kanssa. Kannoin sen kainalossa roiskaisun jälkeen pois. Molemmilta agilityradoilta. Molemmilta. Ja pois lähdettiin mieli maassa. 

Käytiin heti sunnuntaina treenaamassa aata ja se toimi yhtä toistoa lukuunottamatta loistavasti. Arkiritarini on koittanut valaa minuun uskoa, että aa alkaa kyllä taas toimia myös kisoissa. Toivon kovasti että hän on oikeassa.

Kisakauden karkeloita kootusti

Hippu ja HyvisEnsimmäinen kesälomapätkäni rävähti käyntiin tuplanollalla Jyväskylän iltakisoissa kesäkuussa. Toisen kesäloman aikana olisi meininki kalastaa hauen ja kuhan lisäksi se viimoinen 2. luokan LUVA.

Varkaudesta saimme Salme Mujusen radoilta saaliiksi vitosen ja hylyn, tosin tuo hyllyrata oli ehdottomasti paras, mitä olemme kisoissa koskaan tehneet. Ohjaajan tumpelo vaan ohjasi koiran linjan takaakiertoon, kun aita oli tarkoitus hypätä simppelisti suoraan. Radat olivat todella mukavat ja samaten fiilis rataa suorittaessa ja sen jälkeen, ohjaajan virheistä huolimatta 🙂

Mikkelin radat vetivät leuan rintaan jo ratoihin tutustuttaessa. Meille niissä oli vielä liian paljon kikkuroita ja saimmekin kaksi ankeaa hyllyrataa. Ekalla radalla minulle tuli linjausvirhe, kun persjättö aidan ja renkaan välissä veti koiran hyppäämään seuraavan esteen edestä, eikä takaakiertona, kuten piti. Olisi pitänyt joko linjata eri tavalla tai juosta kovempaa, jotta olisi ehtinyt pelastaa tilanteen. Toisella radalla koira varasti A:lta ja kas, ohjaaja ei ehtinytkään seuraavaan tilanteeseen suunnitellusti ja koira sujahti putken väärään päähän. No, ainakin se hakeutuu itse esteille ja hyvähän se on.

Otetaan tämä ensimakuna tulevasta kuninkuusluokasta ja toisaalta onnistumisena, sillä tein saksalaisen ekaa kertaa kisaradalla ja vielä sujuvasti. Se, mikä menee taas vahvistuslistalle on lähdössä pysyminen ja samoin kontaktilla lähtöluvan odottaminen korkeassa vireessä. Ja ohjaaja treenaa keskittymistä, rytmitystä ja juoksua.


Hyvis alias Hyyppä Ihana Hammaspusu Oksanen on ollut käsittämätön kisaturisti. Matkat se kellii selällään umpiunessa ja sen olemassaolon huomaa vain säännöllisestä pierun löyhähdyksestä. Kisapaikalla se pörrää, kuin konkari ja nautiskelee saamastaan huomiosta (jokunen henkilö on pysähtynyt juttelemaan ja rapsuttelemaan).

Tajuan yhä paremmin, kuinka onnekkaita olemme, kun saimme pennun juuri Tronicilta. Ihmisten reaktio kennelin kuultuaan kertoo omaa hyvää tarinaansa ja niin myös tuo rakas villapylly, joka ilahduttaa meitä jatkuvasti luonteellaan. Myös kasvattajan tuki on totta, eikä ole jäänyt pelkäksi puheeksi. Arvostan 🙂

Hyvis on aloittanut poikani kanssa koirafrisbeen. En tiedä, mistä innostus on lähtenyt, sillä meillä ei ole ollut mitään kosketuspintaa lajiin. Ja tavoite lapsellani on vaatimattomasti päästä maailmanmestaruuskisoihin 🙂 Sekä koira, että poika nauttivat lajista, joten menköön, mutta toki varovasti edeten pennun kanssa. Ihana saada perheeseen toinenkin koiraharrastaja 🙂

O niin kuin oivallus x 4

20140602-163925.jpg
Viime viikolla olin Vitikaisen valmennuksen jälkeen aivan liekeissä ahaa-elämyksistä. Ihan niin kuin olisi ollut lapsi, joka on juuri oppinut ajamaan polkupyörällä. Tai paremminkin yksipyöräisellä temppupyörällä.

Rata oli nimeltään oikku, tosin hianosti italiaksi. Kotona arvelin, ettemme moisesta edes selviytyisi. Radan alussa tehtiin neljä takaakiertopersjättöä ja radassa riitti mutkaa ja kieputusta. Lopussa taisi olla viisikin valssia peräjälkeen. Ohjaukset oli pakko tehdä rohkeasti kaukaa, sillä esteille saattaminen olisi heti koitunut kohtaloksi seuraavalla esteellä.

Oivalluksia tuli yksi toisensa jälkeen ja Tiia osasi havainnollistaa ja kertoa asiat tuttuun tapaansa niin, että oppi meni perille. Tästä ei oltaisi viel
helmikuussa mitenkään selvitty, mutta nytpä selvittiin 🙂
Video yhdestä ensimmäisistä yrityksistä.

Läksylista:

  • Takaakiertopersjätöt juoksemalla. Ei jäädä suhimaan kädellä vaan juostaa linja niin, että koira joutuu takaakiertoon. Ja juoksu jatkuu heti, jotta persjättö ei myöhästy.
  • Överikepit. Keppejä aloitettava harjoittelemaan niin, että heti keppien jälkeen on esim. putki poikittain, A tai seinä, ja kepit mennään silti loppuun. Harjoitellaan etupalkalla.
  • Kääntyminen kepeillä. Valssia ei ole hyvä tehdä viimeisessä keppivälissä vaan jo kolmanneksi viimeisen kepin kohdalla käännytään, jolloin häiritsee vähemmän koiraa. Harjoitellaan etupalkalla.
  • Hirtto. Vain hyvin nopeasti, eli ei saa jäädä kiinni. Jos jää kiinni, koira lukitsee hirton suunnasta jonkin esteen ja sehän ei ole tarkoitus. Tarkoitus on vain nopesti ohittaa jokin putken pää. Hirtossa muistettava olkapää, joka suunnataan pois ohitettavasta kohteesta. Pelkkä käsi ei siis riitä.

Ihana äitienpäivälahja: nolla ja luokkanousu!

Nyt olen niin onnellinen ettei mitään rajaa. Päätin aamulla, että vedämme tämän päiväiset kisat varmasti, ei oteta riskejä ja keskitytään vaan puhtaaseen suoritukseen. Ja kuinka kävikään: nolla, voitto ja luokkanousu. Että näin 🙂

Toinen rata olikin sitten kakkosissa. Sekin meni alusta sujuvasti, mutta pieni rytmitysvirheeni aiheutti Hipun pujahtamisen putkeen väärästä päästä ja siksi hylsyn. Ei haittaa.

Ehkä voittoakin hienompaa on, että isäntä, jonka olen tuntenut 18 vuotta, yllätti minut ihan täysin. Hän totesi, että tänään kisoja seuratessa pieni agilitykärpänen tuli ja puraisi. Hänkin haluaa kokeilla. What!?! Voin sanoa, että en olisi yllättynyt enempää, jos arvon herra olisi ilmoittanut lähtevänsä ensi viikolla Siperiaan maalaamaan graffiteja uudelleen syntyneen Picasson kanssa. Mutta olen ilmoituksesta onnellinen 🙂

Onnellinen olen myös siitä, että seurakaverit napsivat palkintoja aivan upeasti melkein luokassa kuin luokassa. Hyvä JAT 🙂

Uusia ohjauskuvioita innovoimassa

20140507-164431.jpg

Neljän tunnin yöunet ja agilityvalmennus on aika höntti yhdistelmä. Kokeilin sitä viime maanantaina Vitikaisen Tiian valmennuksessa ja voin sanoa, että ohjaajan keskittymiskyky on lajissa aika olennainen. Siis olisi.

Univajeen ansioista oli todella vaikeaa muistaa ennalta opeteltua rataa. Oli vaikea muistaa, mitä ohjausta missäkin piti käyttää ja jopa kuinka ohjaukset tehtiin. Niin ja mikä helkutti se minun koirani nimikään nyt oli.

Saavutin kuitenkin jotain uskomatonta, sillä onnistuin ohjaamaan koirani hyppäämään aidan yli ja suoraan jalkojeni välistä. Kanssatreenaajien ja valmentajan hihitys oli hysteeristä joten muutaman henkilön ikää tuli sentään pidennettyä 🙂

Sunnuntaina oli myös Kim Kurkisen valmennus, viimeinen tähän tietoon. Puolen vuoden aikana on tullut kyllä aika kivasti edistyttyä ja suureksi osaksi Kimin neuvojen ansiosta. Lisäksi hän on tuonut meille ohjaajille juoksutekniikkaharjoittelua, mikä on ollut aika silmiä avaavaa. Haluan kehittää juoksutekniikkaani vaikka Tiian mukaan juoksenkin kuin gaselli (ja hyvä niin, että ehdin säheltääkin välillä).

Meidän on nyt pakko alkaa rajoittaa treenaamista. Kun viiden päivän sisään on kisat ja kolmet treenit, niin on painettava jarrua. Hippu kyllä jaksaisi, mutta haluan koirani kestävän myös fyysisesti kunnossa. Nyt ollaankin humputeltu viikko metsissä ja mukavaa sekin on ollut.

20140507-164342.jpg

20140507-164508.jpg

20140507-164539.jpg

Etsi kuvasta koira :)

20140423-220421.jpg

Toiset vaan on niin nopeita, ettei niitä niin vaan kännykkäkameralla ikuisteta 🙂

>

Valaistumisia Vitikaisen valmennuksessa

20140415-161716.jpg
Nyt on todistettu ihmiskokein, että Agility on energian ja valon (tai valaistuksen) lähde. Eilen töiden jälkeen sade ropisi katossa ja sohvassa oli ylimaallista vetovoimaa.

Aktiiviharrastaja ei kuitenkaan lösähtänyt, vaan raahautui talkoisiin oman seuran epiksiin ja sen jälkeen vielä Tiia Vitikaisen valmennukseen Haukkuvaaraan. Puoli kympiltä kotiin palatessa oli akut niin täynnä, että olisi voinut vetää seuraavan päivän työt samaan putkeen. Mutta ei se yhteiskunta niin toimi…

Asiasta rautakankeen. Meidän ensimmäinen Vitikaisen valmennus täytti monta mustaa aukkoa agilitytietämykseni reikäisessä kentässä. Ilokseni Tiia puuttui asioihin, joiden luulin olevan aika hyvällä mallilla, mutta joissa ammattilainen näki paljonkin parannettavaa.

Kepit
Hippu kyllä pujottelee varmasti, eikä se ole hitaimmasta päästä, mutta sen kepeissä on nähtävillä ”kujakäyttäytymistä”. Eli H tekee liian laajaa kaarta kepeillä, kun se voisi pujotella tiiviimmin ja olla siten hurjan paljon nopeampi. Mehän yritettiin keppejä alkuun nimenomaan verkoilla, mutta H ei oppinut niillä yhtään mitään. Tai ilmeisesti se oppi sen kujakäyttäytymisen. Tuohon päätettiin puuttua.

Luulin, että en voi kepeillä vielä lähteä juoksemaan koiran edelle, mutta Tiia rohkaisi kokeilemaan. Arveli, että koira yllättää minut. Yllättihän se. H alkoi vain röhkiä kovempaa, mutta jatkoi pujottelun nätisti loppuun vaikka kirmasin jo pari metriä edellä.

Takaakierto
Pois käsi- ja huuto-ohjauksesta. Käytetään enemmän liikkeen linjaa, laaseria, katsetta ja jalkoja. Ohjaus kohdistuu siivekkeen ulkoreunaan tai ohi siitä, ei mietitä niinkään estettä.

Valssit
Tämän kuvittelin olevan hanskassa, mutta se olikin vain harhaa. Minulla valssi ei valunut, mutta en ollut koko kropallani mukana kolmannessa askeleessa. Eka askel terävästi kohti ponnistuspaikkaa, toinen peruuttaen kohti seuraavaa estettä, kolmas kääntää koko homman, heebon, tyypin, sen joka ohjaa, kohti seuraavaa estettä. Näin liike rullasi jouhevammin ja ohjaus oli paremmin koiran luettavissa. Siis damn, kuinka en ollut tuota itse tajunnut?!

Valsseilla ei saatella, vaan ne tehdään hyvissä ajoin ja terävästi. Niillä vaan näytetään, että seuraavaksi tuo. Ei jäädä odottelemaan koiraa.

Neljäsosavalssia voi käyttää linjojen kertomisessa koiralle.

Linjat
Koiralle pyritään tekemään 2-3 esteen linjat valmiiksi niin, että se saa rallattaa linjoja pitkin täysillä sen enempää varmistelematta. Hippu on radalla yleensä (vireen korkeudesta riippuen) tosi kiltti ja este esteeltä ohjaaminen on siksi toiminut ihan ok. Uskon kuitenkin, että saadaan reippaasti lisää vauhtia tämän neuvon avulla.

Tiia todella osaa nähdä asioita kirkkaasti ja aivan erityisesti pilkkoa ja havainnollistaa sanottavaansa. Valmennuksen jälkeen ne muutama asia, jotka hän halusi nostaa esille, olivat todella selkeästi mielessä. Ugh, olin kokenut valaistumisen. Eikä muuten väsyttänyt yhtään. Agility on vähän niin kuin Red Bull, johon on sekoitettu tuhtia espressoa ja kourallinen kofeiinitabletteja.>

Lähtö ja kontaktit suurennuslasin alla

20140404-164452.jpgMeillä keskitytään nyt (taas) vahvasti lähtötilanteen ja kontaktien treenaamiseen, tällä kertaa kovassa vireessä. Luin Bertilssonin ja Johnson Veghin kirjasta Agility Right from the Start, että kaikki pitäisi treenata alusta alkaen kovassa vireessä (toki toiminta-alueella). Kaikki pitää joka tapauksessa osata kisatilanteessa ja jos on treenannut kovassa vireessä alusta asti, homma sujuu kyllä.

Hipun vire on kisatilanteessa hyvin korkea (ja sen kuulee kuuhun asti). Vaikka se tekee normaalissa treenitilanteessa lähdöt ja kontaktit hyvin, kisatilanne vetää pakan sekaisin. Siksi menimmekin maanantaina Haukkuvaaraan epiksiin ja juostiin siellä kaksi rataa uusintoineen. Palkkasin aina kontakteille ja ellei heti onnistunut tehtiin koko esteuudestaan (ei siis enää palauteta alasmenoon, sillä siitäkin on alkanut tulla tietty opittu kuvio). Viimeisessä uusinnassa kontaktit sitten menivätkin upeasti, kovasta vireestä huolimatta. Lähdöt… No, niissä on vielä työstettävää.

Tänään mennään vielä illasta ratatreenehin, joissa edelleen sama missio, kuin epiksissä. Kyllä tämä koulutus vaatii ihan hirveästi sitkeyttä ja määrätietoisuutta, mutta ainakin vielä kuvittelen, että lopussa kiitos seisoo 🙂
>

Kurkisen valmennus vol. 3

20140329-172339.jpg
Olemme tehneet historiaa: teimme Kurkisen valmennuksessa koko radan, vaikkakin pätkitysti. Mutkikas rata, kokematon ohjaaja ja koira, jonka vire keulii, on kinkkinen yhdistelmä, mutta selvisimme. Rata oli Alen Marekovicin ja se olikin jotain ihan muuta, mihin olemme tottuneet.

Saimme taas mielettömän hyviä vinkkejä:

  • Käskyt vain kerran. Ei hoeta putkeenputkeenputkeen tai kepikepikepi. Koiralle paljon selkeämpää, kun käsky tulee kerran ja ohjaajallakin riittää paremmin keuhkoja juoksemiseen. Jännä, että meillä ollut tämä ihan selviö agilityn ulkopuolella, mutta radalla alkaa ohjaajan suu käymään.
  • Takaakierto-päällejuoksussa tila koiralle tehdään ohjaajan taakse, ei esteen ja ohjaajan väliin. Jos koira pääsee ohjaajan ja esteen väliin (ja jopa ohi), seuraavan esteen kohdalla tulee helposti virhe.
  • Takaakierto-päällejuoksussa voi katsahtaa nopeasti hypyn suuntaan (esteestä poispäin olevan olkapään yli), jotta koira hyppäisi varmemmin. Sitten katse taas sille puolelle mihin koiran halutaan tulevan päällejuoksun jälkeen.
  • Takaakierto-päällejuoksussa ja takaakierto-persjätössä ei oteta yhtään askelta peruuttaen. Tekee ohjaajan liikkumisesta hidasta, seuraavassa vaiheessa ollaan sitten myöhässä.
  • Kun kepeiltä pitää lähteä liikkumaan vasemmalle, valssi lähtee siinä vaiheessa, kun koira on lähtenyt pujottelemaan toiseksi viimeistä keppiä.

Vaikka taas olimme tukevasti mukavuusalueen ulkopuolella ja etenkin aluksi Hipun vire keuli aika lailla, selviydyimme paremmin kuin aikaisemmin. Uskallan väittää, että puolessa vuodessa on tapahtunut melkoista edistystä. Eli heipähei mukavuusalue, nähdään sitten, kun meidän ei tarvitse enää oppia mitään uutta 🙂

Nolla!

Dippadai! Näin sitä noustaan epätoivosta voitonhurmaan! Lauantaina repäistiin Jyväskylän kisoista nollavoitto ja toinen LUVA. Itse kuvittelin, että radasta olisi tullut vitonen putken edessä kiemurtelun vuoksi, mutta nolla se vaan oli!

Toisella radalla olin sijoittunut lahjakkaasti koiran reitille, joten siitä ansaittu hylsy. Muuten tämänkin rata meni puhtaasti. Agility on herkkä laji.

Voitonhuumasta huolimatta olen pysähtynyt torumaan itseäni. En ollut jämpti kontakteilta vapautuksissa vaan niiltä herra H ampaisi silloin, kun halusi, eli hetihetiheti. Myös lähdöt olivat taas vaikeat. Tämän viikon to-do -listalla selkärangan hankinta ja perusasioihin palaaminen.

Nyt on kauhea palo taas starttaamaan. On se uskomatonta miten paljon virtaa onnistumisesta voikaan saada 🙂

20140324-163041.jpg

%d bloggaajaa tykkää tästä: