Reviiri

Karvassa vara parempi.

Kategoria-arkisto: Koirat

<3 Hyvis <3 tuli taloon :)

20140608-123113.jpg
Pieni (lue iso, mutta nuori) puuhanallemme saapui torstaina 🙂 Hyvis (Tronic Yin) on lievästi ilmaistuna hazardi houdini ja erittäin ehtiväinen. Toisaalta se onkin sitten maailman hyväntahtoisin pentunen ❤

Koska elo Hipun kanssa oli erityisesti ensimmäiset 2 vuotta todella haastavaa erilaisten pelkojen ja huonohermoisuuden vuoksi, olin suunnitellut Hyviksen pentuaikaa erittäin tarkasti. Siitä huolimatta olen saanut huomata, että kaikkea ei osaa ennakoida. Perjantaina Hyvistä purtiin :/ Purija irrotti vasta, kun nostin sen niskasta pois.

Puremasta jäi vatsan seudulle jälkiä, mutta enemmän olin (ja olen) huolissani jääkö tapahtuneesta pysyvä pelko. Illaksi saimme onneksi paikalle turvallisen koiran ja sen kanssa Hyvis oli tilanteeseen nähden hyvin reipas. Ainoastaan takaa-ajotilanteissa se vähän pelkäsi, joten käänsimme takaa-ajon roolit aina nopeasti toisin päin ja Hyvis pinkoi häntä pystyssä takaa-ajajana 🙂 Lauantaina nähtiin jo toinen turvallinen koira ja taas alkuvarovaisuuden jälkeen Hyvis oli reipas. Olen toiveikas, että jos saadaan noita hyviä kokemuksia nyt paljon niin pelkoa ei jäisi. Toivotaan.

Kuvittelin, että meidän erittäin hitaasti ja vain valikoiduille koirille lämpenevä Hippusemme tarvitsisi useita viikkoja aikaa pentuun totutteluun. Se tarvitsi kolme päivää 🙂 Eilen iltahepulin aikaan Hoot alkoivat ensin takaa-ajoleikkiin ja lopulta painimaan 🙂 Molemmat olivat huomattavan iloisia tapahtuneesta ja nujuaminen jatkui varhain aamulla. Taas Hippu yllätti positiivisesti

Uusia ohjauskuvioita innovoimassa

20140507-164431.jpg

Neljän tunnin yöunet ja agilityvalmennus on aika höntti yhdistelmä. Kokeilin sitä viime maanantaina Vitikaisen Tiian valmennuksessa ja voin sanoa, että ohjaajan keskittymiskyky on lajissa aika olennainen. Siis olisi.

Univajeen ansioista oli todella vaikeaa muistaa ennalta opeteltua rataa. Oli vaikea muistaa, mitä ohjausta missäkin piti käyttää ja jopa kuinka ohjaukset tehtiin. Niin ja mikä helkutti se minun koirani nimikään nyt oli.

Saavutin kuitenkin jotain uskomatonta, sillä onnistuin ohjaamaan koirani hyppäämään aidan yli ja suoraan jalkojeni välistä. Kanssatreenaajien ja valmentajan hihitys oli hysteeristä joten muutaman henkilön ikää tuli sentään pidennettyä 🙂

Sunnuntaina oli myös Kim Kurkisen valmennus, viimeinen tähän tietoon. Puolen vuoden aikana on tullut kyllä aika kivasti edistyttyä ja suureksi osaksi Kimin neuvojen ansiosta. Lisäksi hän on tuonut meille ohjaajille juoksutekniikkaharjoittelua, mikä on ollut aika silmiä avaavaa. Haluan kehittää juoksutekniikkaani vaikka Tiian mukaan juoksenkin kuin gaselli (ja hyvä niin, että ehdin säheltääkin välillä).

Meidän on nyt pakko alkaa rajoittaa treenaamista. Kun viiden päivän sisään on kisat ja kolmet treenit, niin on painettava jarrua. Hippu kyllä jaksaisi, mutta haluan koirani kestävän myös fyysisesti kunnossa. Nyt ollaankin humputeltu viikko metsissä ja mukavaa sekin on ollut.

20140507-164342.jpg

20140507-164508.jpg

20140507-164539.jpg

Lähtötilanteet hajalla – mie romahan

Hippu - Jatpailut 2.2.2014

Meidän lähtö on rikki. Vielä vuosi sitten Hippu pysyi paikallaan 500% varmuudella olipa häiriötä tai ei. Sitten ohjaajalla alkoi keulia: Hippu luki lähdön virheellisesti jostain eleestäni kaksissa epiksissä ja pinkaisi ennen aikojaan liikkeelle. Ja koska minulla oli hitolleen kiire tehdä uutta maailmanennätystä, en puuttunut asiaan vaan otin jalat alleni. Jännä juttu, että lähtö hajosi.

Rikkinäistä oli korjattu jo jonkin aikaa, ennen kuin tajusin typeryyteni todellisen laajuuden ja sen, miksi lähdöissä etenkin sanaerottelu teettää vaikeuksia: meillä on (siis todella on) puoli tusinaa erilaista vapautuskäskyä.

  • Lenkillä ”vapaa”
  • Ruokailun yhteydessa ”ole hyvä”
  • Kontakteilla ”mennään”
  • Lähdössä mikä tahansa esteen nimi, mikä nyt vaan on radalla ensimmäisenä

Nerokasta. Yllätys, että homma ei toimi. Ja jotta maksimoin asian epäselvyyden, käytin vapautussanoja luovasti sekaisin eri tilanteissa. Pääsisin varmaan Quinnesin ennätyskirjaan tämän idiotismin vuoksi.

Nyt, kun olen selvinnyt ankarasta itseni ruoskimisesta, olemme aloittaneet ihan alusta. Nyt meillä on tasan yksi vapautuskäsky ”mennään” ja sillä muuten mennään. Pientä haastetta on ollut perheenjäsenten vakuuttamisessa muutoksen merkittävyydestä ja toisaalta muiden vapautusvihjeiden poisoppimisessa, mutta kunhan me ihmiset saamme yhden vihjesanan systeemin painettua mieliimme, lopun pitäisi sujua jo paremmin.

Kuva: Salla Kuikka, Jatpailut 2.2.2014 / skamerantakaa.kuvat.fi

Blogissa on ollut hiljaista, elämässä ei :)

Kyllä, porskutamme Hipun kanssa edelleen. Se, ettei blogissa ole tapahtunut mitään, johtuu vaan siitä, että olemme treenanneet, kisanneet ja kolunneet metsissä.

Lokakuussa kävimme Taitavien Tassujen rally-tokokisoissa kokemassa kisaamisen ääripäät. Ensimmäisenä päivänä loimme uuden määritelmän pohjanoteeraukselle, sillä herra H yllätti ohan täysin. Ennen lähdön jälkeistä kakkoskylttiä, eli n. 2 metriä lähtöviivan jälkeen Hippu nosti elegantisti toisen takatassunsa ja antoi tulla. Olimme kusessa. Tai ainakin Hipun takaosan alla ollut kohta hallissa oli.

Seuraavana päivänä ilmestyimme uhmakkaasti paikalle ja ilmoitimme jo etukäteen tuomarille, että tänään me ei pissata radalle (kumpikaan). Virittelin Hippua pihassa, jotta se olisi enemmän työmoodissa, eikä kiinnittäisi enää huomiota hiekkapohjaisen hallin ihaniin tuoksuihin. Tuloksena oma ennätyksemme voittajaluokasta, 83 p. ja voitto 🙂

Syksyn aikana kouluttauduin myös agilitykoulutusohjaajaksi Julia Kärnän opissa, käytiin oman viikkotreenin lisäksi Wessmanin treenissä ja Julian ohjaustekniikkakurssilla. Olen nimittäin päättänyt, että opin tämän lajin. No, vielä pari kertaa pitää treenata, mutta päätöksestäni en horju.

Joulukuun alussa teimme sitten sen, mistä olen haaveillut siitä päivästä saakka, kun Näin Hipun ensimmäisen kerran. Osallistuimme agilitykisoihin. Siis ihan sellaisiin virallisiin. Möllikisojahan olemme kiertäneet paljon ja nyt ajattelin, että on vaan uskallettava. Jos menee päin p:tä niin sitten menee. Onhan noihin noloihin tilanteisiin totuttu. Muttamuttamutta…. yksi kolmesta stratistamme toi meille LUVAn ja 1. sijan 🙂 toisessa startissa oltiin 2. ja kolmannesta ei sitten puhuta, mutta kyllä sekin hyväksytty suoritus oli. On pakko sanoa, että tuon koiran kanssa radalla kiitäminen on ihan mahtavaa 🙂

Tähän uuteen vuoteen lähdetään vielä härkäpäisemmällä asenteella kuin edelliseen. Pääsin mukaan Kim Kurkisen valmennusryhmään ja sen lisäksi aion käydä Julian koulutuksissa jossain vaiheessa vuotta. Niin ja tietty omissa viikkotreeneissä. Olen myös päättänyt taas treenata rally-tokoa, sillä tuo treenaamatta kisaaminen on vähän typerää. Kaiken lisäksi haaveissa on toinenkin innokas harrastuskaveri, mutta näissä asioissa on niin paljon josseja ja ehkiä, että näistä sitten parin kuukauden päästä lisää 🙂

Keppikesä

Kesä tuli, tai ainakin Suomen kesä, ja Hipun kanssa keskityimme keppeihin. Hippuhan ei oppinut keppejä verkkojen kanssa, ei sitten millään. Ainut mitä se oppi pitkällisten verkkotreenien kautta oli sisäänmeno. Aksakurssikaverini neuvoi minulle toisenlaisen tavan, joka onkin sopinut herra H:lle hyvin. Jätimme verkot pois ja treenasimme ensin neljällä kepillä kolme kertaa päivässä. Namit olivat suljetussa rasiassa muutama metri keppien jälkeen. Aina, kun tuli onnistuminen, naksutin viimeisten keppienvälissä ja Hippu juoksi palkkarasian luokse.  Ja harjoitus loppui siihen.

Keppejä lisättiin aina kaksi, kun edellinen määrä tuntui sujuvan varmasti. Pääsimme kahdessa viikossa kahdeksaan keppiin, mutta sitten tuli takapakkia. Se suoritti jo noita kahdeksaa keppiä nopeasti ja itsenäisesti, mutta parin päivän treenitauon jälkeen tuli muutama virhe. Hippu alkoi taas vahtaamaan minun ohjaustani, muuttui epävarmaksi, hitaaksi ja pakka meni sekaisin. Olimme ilmeisesti edenneet liian nopeasti.

Nyt tehdään taas pari päivää ihan neljällä kepillä, lisätään keppipari vasta, kun useampi päivä on tullut täydellistä suoritusta. Metodi on hyvä ja uskon, että ellei ihmeitä tapahdu, ennen elokuun loppua kepit jo sujuvat (koputan puuta).

Niin ja oltiinhan me taas epiksissäkin. Voitto tuli ja toi meille vielä lisää intoa 🙂 Video epiksistä.

Koiranomistajat pykälien pihtiotteessa

Hippu kahlaaViime aikoina olen harmitellut sitä, miten ahtaaksi elämä koiran kanssa on tehty täällä Suomessa. Viimeinen niitti oli, kun luin artikkelin siitä, kuinka Iranissa kielletään koiran ulkoilutus kokonaan. Onko tämä suuntana myös byrokratiaa ja pykäliä rakastavassa kotimaassamme?

Suomessa et saa mennä rannalle, kahviloihin, etkä oikein mihinkään koiran kanssa. Ja annapa olla, jos haluat päästää koiran irti hihnasta. Milloin olemme tulleet siihen tulokseen, että ihminen on ainut kesy olio, joka saa kulkea irti missä haluaa? Jopa metsäautotien päästä voi löytää kyltin, jossa kehotetaan pitämään koirat kytkettyinä (myönnän, en ehkä totellut). Kuitenkin, jotta koira voisi hyvin, sen tulisi saada juosta vapaana usein, mieluummin päivittäin.

Läheisen metsälammen rannalla olevaan koirakieltoseinään (aivan, ei kyltti vaan kokonainen aiheelle omistettu seinä) on tulostettu kaikki lakitekstit, jotka liittyvät kiinnipitoon ja koirien tuomiseen rannoille. Sen lisäksi seinälle on jaettu viisauden sanoja siitä, kuinka koiran kiinnipito onkin itse asiassa koiran etu. Irti ollessaanhan se kiirehtii etsimään lähimmän liikkuvan auton ja tähtää sen eteen. Väitän, että koirilla on kuitenkin enemmän elämänhaluja kuin keskivertosuomalaisella.

On paljon rotuja, jotka pysyvät luonnostaan omistajaan liimattuina ja yksilöitä, jotka vaan on koulutettu hyvin hallittaviksi. Mielestäni tällaisia koiria voi pitää irti melkein missä vain. Sen lisäksi olisi kaikkien etu, että koiria voisi ottaa rannoille ja ulkona oleviin kahviloihin ja ravintoloihin.

Kuka tahansa Keski-Euroopassa piipahtanut on nähnyt, kuinka luontevasti koirat julkisilla paikoilla siellä käyttäytyvät. No, ne ovat saaneet harjoitusta! Niille isännän tai emännän kanssa kahvilassa istuminen on arkipäivää. Lisäksi väitän, että koiriin, ja eläimiin yleensäkin, osattaisiin suhtautua suvaitsevaisemmin, kun niitä nähtäisiin säännöllisesti. Tuolloin saatettaisiin havaita, että ne eivät levitä maagisesti koko kansan tuhoavia tauteja, eivätkä ole edes kovin vaarallisia. Kahviloille kelpaisivat varmasti myös koiranomistajien roposet.

Voit olla kanssani eri mieltä ja asialla on varmasti monta puolta. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että koko koiria koskeva lainsäädäntö pitäisi laatia uudelleen. Nykyinen laki on tältä osin turhaa pilkunsäätöä ja aiheuttaa erimielisyyttä koirallisten ja koirattomien välille. Suurin osa meistä koiraihmisistä ottaa joka tapauksessa muut huomioon, kerää kakat ja kytkee koiran vastaantulijan kohdatessaan. Piittaamattomat ovat piittaamattomia, vaikka lait laadittaisiin kuinka tiukoiksi. Sen sijaan, että koiraperheet laitetaan Iranin malliin ahtaalle, olisi parempi kaivaa maalaisjärki naftaliinista ja lisätä vielä pieni ripaus suvaitsevaisuutta päälle.

Sota toisen koiran hankkimisen suhteen jatkuu mielenkiintoisena

Reviiri: Mieheni vastustaa toisen koiran hankintaa

Nyt on kuulkaas jonkinlainen tikahtumisvaara. Mieheni laati kirjoituksiini Onko koiran omistamisessa mitään järkeä? Entä kahden? ja Viisi testattua tapaa suostutella mies lemmikin hankintaan vastineeksi videon. Video löytyy täältä. Ja olen sitten varoittanut. Itseltäni roiskui vedet silmistä ja nauru muuttui äänettömän pihinän ja hirnumisen sekoitukseksi vastinetta katsoessani. Olen ylpeä miehestäni!

Tämä juupas-eipäs -väittely toisen koiran ottamisen suhteen on oikeastaan aika viihdyttävää (ja turhauttavaa). Tuo suuri vastustajakin lepertelee Hipulle suu törröllään ihan jatkuvasti. Olkoonkin, että hän käyttää sanoja ”inhottava”, ”ällöttävä” ja ”kakkiainen”, Hipun onnellinen ilme ja vinhasti puolelta toiselle heiluva takapuoli paljastavat asian todellisen puolen 🙂

Onko koiran omistamisessa mitään järkeä? Entä kahden?

Taimitarhan Laku alias Hippu - järkisyitä koiran omistamiseenEi.

Lyhin blogikirjoitus ikinä. Mutta miksi hemmetissä kaiken pitäisi perustua järkeen? Jostain syystä puolisoni on sitä laatua, että minun on kuitenkin pakko runoilla näitä järkisyitä.

Järkisyitä koiran omistamiseen

  • Opettaa lapsille vastuuta.
  • Madaltaa verenpainetta (silittäminen).
  • Kasvattaa kuntoa (lenkkeily).
  • Parantaa vastustuskykyä (tassuissa kantautuvat pöpöt ja ulkoilu).
  • Tekee vaimosta onnellisen (happy wife, happy life).
  • On nätti (Järkisyy? Epätoivoista…).

Nyt kun pohjustan toisen koiran hankintaa, on pakko panostaa lisää satuiluun. Paha kyllä, noihin ylläoleviin tarvitaan oikeasti vain yksi koira. ARGHarghARGH. Tähän tarvitaan jo luovuutta.

Järkisyitä hankkia toinen koira

  • Koiralle olisi hyväksi, että sillä olisi kaveri (tyrmäys: no onhan meillä kissat ja onhan noita koiria naapureissakin).
  • Koira saisi vielä enemmän liikuntaa (tyrmäys: se ei tartte enempää liikuntaa).
  • Tuplasti vastuuta lapsille (ja pssst, aikuisille).
  • Tuplasti matalampi verenpaine???
  • Kaksi koiraa = tuplasti vastustuskykyä, right?
  • Tulisi oikeastaan säästöä, kun kisareissulla voisi osallistua kahdella koiralla. Bensaa menisi puolet vähemmän/koira.
  • Saisi tuplasti harjoitusta, kun treenaisi kahden koiran kanssa.
  • Vaimo olisi vieläkin onnellisempi.
  • Tuplasti nättiä. Suorastaan häikäisevää.

EI, EI ja vielä kerran EI. Tämä touhu vaan EI kerta kaikkiaan perustu järkeen. Se lähtee ihan syvältä, nimittäin sydämestä.

Miten pakastepurkin kansi, sinitarra ja pehmeä juusto liittyvät agilityyn?

Olen aivan otettu kouluttajamme Virpi Ropposen kekseliäisyydestä. Hippu on mennyt keinun jo muutamia kertoja ihan itse ja täysin pelotta. Nyt se jostain syystä ei enää halunnutkaan lähellekään koko estettä. Virpi kaivoi repustaan pakastepurkin kannen, sinitarraklöntin ja pehmeää tuorejustomaista juustoa. Hän länttäsi juustoa pakastepurkin litteälle kannelle. Kannen hän kiinnitti sinitarralla aivan keinun loppupäähän.

Teimme muutamia toistoja niin, että houkuttelin Hipun ensin keinun alkuun ja puolivälissä palkkasin kädestä. Sitten se siirtyikin jo juuston tuoksun imussa keinun loppuun ja nautti gourmet-eväänsä rauhassa. Jännä miten ruoka poistaa pelon 🙂

Tuon Virpin niksin mahtavuus on siinä, että

  1. herkku ei pompi mihinkään keinun heiluessa
  2. koira pysähtyy juuri oikeaan kohtaan
  3. herkun syöminen vaatii vähän vaivaa ja aikaa (sitä ei voi vain napata ja sitten kiiruhtaa äkkiä pois)

Uskon, että lajiin (ja koiramaailmaan yleensäkin) on olemassa paljonkin tällaisia pieniä elämää helpottavia niksejä, joita ei ehkä laajalti tunneta. Vai onko? Niksejä anyone?

Eläinlääkärissä kaikki hyvin -myös eläinlääkäri

Hippu potilaanaKuvautin tänään Hipun selän, lonkat ja kyynärnivelet. Ei olisi ollut pakko, eihän Hippua koskaan tulla käyttämään jalostukseen. Halusin kuitenkin olla varma, että tykilläni on lähtökohdat kunnossa aktiiviharrastamiseen. Ja olivathan ne. Toinen lonkka oli parasta A-luokkaa, toinen B/C, kyynärnivelet ja selkä priimatavaraa. Koira kestää siis kovemmassakin vauhdissa 🙂

Kuvausten tulokset olivat aivan loistavat, mutta yhtä hyvältä tuntuu, että koirani oli koko lääkärireissun ajan asiallinen. Tähän toki vaikutti ahkera harjoittelumme ja Hipun pohjaton ahneus, mutta myös luottoeläinlääkärimme Jouko Ridellin rauhallisuus. Hän muisti Hipun herkkyyden ja otti tilanteen heti alussa haltuun tarjoamalla herkkuja. Hoitopöydälle noston jälkeen Hippu mutusteli eväitä mieheni kädestä samalla, kun Jouko tutki Hipun läpi rauhallisesti. Aivan niin, tutki läpi! Hipun! Koiran, johon vieraat eivät koske! Missään vaiheessa Hipulle ei iskenyt paniikki, eikä se murissut tai haukkunut. I’m impressed!

Myös herääminen otettiin rauhassa, eikä meitä päästetty pois, ennen kuin Hipun jalat alkoivat kantaa. Ja asiasta todella huolehdittiin. Tällainen suhtautuminen  eläinpotilaaseen on omistajille (ja tietenkin itse potilaalle) todella arvokasta. On se hienoa, että tällaisia eläinlääkäreitä on maailmassa 🙂

%d bloggaajaa tykkää tästä: