Reviiri

Karvassa vara parempi.

Kategoria-arkisto: Shetlanninlammaskoirat

Uusia ohjauskuvioita innovoimassa

20140507-164431.jpg

Neljän tunnin yöunet ja agilityvalmennus on aika höntti yhdistelmä. Kokeilin sitä viime maanantaina Vitikaisen Tiian valmennuksessa ja voin sanoa, että ohjaajan keskittymiskyky on lajissa aika olennainen. Siis olisi.

Univajeen ansioista oli todella vaikeaa muistaa ennalta opeteltua rataa. Oli vaikea muistaa, mitä ohjausta missäkin piti käyttää ja jopa kuinka ohjaukset tehtiin. Niin ja mikä helkutti se minun koirani nimikään nyt oli.

Saavutin kuitenkin jotain uskomatonta, sillä onnistuin ohjaamaan koirani hyppäämään aidan yli ja suoraan jalkojeni välistä. Kanssatreenaajien ja valmentajan hihitys oli hysteeristä joten muutaman henkilön ikää tuli sentään pidennettyä 🙂

Sunnuntaina oli myös Kim Kurkisen valmennus, viimeinen tähän tietoon. Puolen vuoden aikana on tullut kyllä aika kivasti edistyttyä ja suureksi osaksi Kimin neuvojen ansiosta. Lisäksi hän on tuonut meille ohjaajille juoksutekniikkaharjoittelua, mikä on ollut aika silmiä avaavaa. Haluan kehittää juoksutekniikkaani vaikka Tiian mukaan juoksenkin kuin gaselli (ja hyvä niin, että ehdin säheltääkin välillä).

Meidän on nyt pakko alkaa rajoittaa treenaamista. Kun viiden päivän sisään on kisat ja kolmet treenit, niin on painettava jarrua. Hippu kyllä jaksaisi, mutta haluan koirani kestävän myös fyysisesti kunnossa. Nyt ollaankin humputeltu viikko metsissä ja mukavaa sekin on ollut.

20140507-164342.jpg

20140507-164508.jpg

20140507-164539.jpg

Blogissa on ollut hiljaista, elämässä ei :)

Kyllä, porskutamme Hipun kanssa edelleen. Se, ettei blogissa ole tapahtunut mitään, johtuu vaan siitä, että olemme treenanneet, kisanneet ja kolunneet metsissä.

Lokakuussa kävimme Taitavien Tassujen rally-tokokisoissa kokemassa kisaamisen ääripäät. Ensimmäisenä päivänä loimme uuden määritelmän pohjanoteeraukselle, sillä herra H yllätti ohan täysin. Ennen lähdön jälkeistä kakkoskylttiä, eli n. 2 metriä lähtöviivan jälkeen Hippu nosti elegantisti toisen takatassunsa ja antoi tulla. Olimme kusessa. Tai ainakin Hipun takaosan alla ollut kohta hallissa oli.

Seuraavana päivänä ilmestyimme uhmakkaasti paikalle ja ilmoitimme jo etukäteen tuomarille, että tänään me ei pissata radalle (kumpikaan). Virittelin Hippua pihassa, jotta se olisi enemmän työmoodissa, eikä kiinnittäisi enää huomiota hiekkapohjaisen hallin ihaniin tuoksuihin. Tuloksena oma ennätyksemme voittajaluokasta, 83 p. ja voitto 🙂

Syksyn aikana kouluttauduin myös agilitykoulutusohjaajaksi Julia Kärnän opissa, käytiin oman viikkotreenin lisäksi Wessmanin treenissä ja Julian ohjaustekniikkakurssilla. Olen nimittäin päättänyt, että opin tämän lajin. No, vielä pari kertaa pitää treenata, mutta päätöksestäni en horju.

Joulukuun alussa teimme sitten sen, mistä olen haaveillut siitä päivästä saakka, kun Näin Hipun ensimmäisen kerran. Osallistuimme agilitykisoihin. Siis ihan sellaisiin virallisiin. Möllikisojahan olemme kiertäneet paljon ja nyt ajattelin, että on vaan uskallettava. Jos menee päin p:tä niin sitten menee. Onhan noihin noloihin tilanteisiin totuttu. Muttamuttamutta…. yksi kolmesta stratistamme toi meille LUVAn ja 1. sijan 🙂 toisessa startissa oltiin 2. ja kolmannesta ei sitten puhuta, mutta kyllä sekin hyväksytty suoritus oli. On pakko sanoa, että tuon koiran kanssa radalla kiitäminen on ihan mahtavaa 🙂

Tähän uuteen vuoteen lähdetään vielä härkäpäisemmällä asenteella kuin edelliseen. Pääsin mukaan Kim Kurkisen valmennusryhmään ja sen lisäksi aion käydä Julian koulutuksissa jossain vaiheessa vuotta. Niin ja tietty omissa viikkotreeneissä. Olen myös päättänyt taas treenata rally-tokoa, sillä tuo treenaamatta kisaaminen on vähän typerää. Kaiken lisäksi haaveissa on toinenkin innokas harrastuskaveri, mutta näissä asioissa on niin paljon josseja ja ehkiä, että näistä sitten parin kuukauden päästä lisää 🙂

Eläinlääkärissä kaikki hyvin -myös eläinlääkäri

Hippu potilaanaKuvautin tänään Hipun selän, lonkat ja kyynärnivelet. Ei olisi ollut pakko, eihän Hippua koskaan tulla käyttämään jalostukseen. Halusin kuitenkin olla varma, että tykilläni on lähtökohdat kunnossa aktiiviharrastamiseen. Ja olivathan ne. Toinen lonkka oli parasta A-luokkaa, toinen B/C, kyynärnivelet ja selkä priimatavaraa. Koira kestää siis kovemmassakin vauhdissa 🙂

Kuvausten tulokset olivat aivan loistavat, mutta yhtä hyvältä tuntuu, että koirani oli koko lääkärireissun ajan asiallinen. Tähän toki vaikutti ahkera harjoittelumme ja Hipun pohjaton ahneus, mutta myös luottoeläinlääkärimme Jouko Ridellin rauhallisuus. Hän muisti Hipun herkkyyden ja otti tilanteen heti alussa haltuun tarjoamalla herkkuja. Hoitopöydälle noston jälkeen Hippu mutusteli eväitä mieheni kädestä samalla, kun Jouko tutki Hipun läpi rauhallisesti. Aivan niin, tutki läpi! Hipun! Koiran, johon vieraat eivät koske! Missään vaiheessa Hipulle ei iskenyt paniikki, eikä se murissut tai haukkunut. I’m impressed!

Myös herääminen otettiin rauhassa, eikä meitä päästetty pois, ennen kuin Hipun jalat alkoivat kantaa. Ja asiasta todella huolehdittiin. Tällainen suhtautuminen  eläinpotilaaseen on omistajille (ja tietenkin itse potilaalle) todella arvokasta. On se hienoa, että tällaisia eläinlääkäreitä on maailmassa 🙂

Heikon hermorakenteen armoilla

Hippu

Nyt sohaisen varmaan muurahaispesään. Menköön. Olen pitkään halunnut kirjoittaa haasteistamme Hipun kanssa, mutta en ole halunnut loukata ketään. En halua nytkään, mutta haluan sanoa sanottavani. Tänään luin Juha Kareksen artikkelin Käsitys koirien terveydestä on osin vääristynyt ja ihan vatsaa väänsi. Kares osui tekstissään täysin oikeaan:

Luonne ja koiran hermorakenne ovat jatkuvasti läsnä koiran elämässä 24/24 ja 7/7. Luonnetta tärkeämpää asiaa ei voi olla. Koirallakin henkinen hyvinvointi on tasapainoisen sekä laadukkaan elämän keskeisin tekijä. Luonne on jäänyt kuitenkin monasti vaille riittävää huomiota, koska se ei ole selkeästi mitattava ja riittävästi huomioitu ominaisuus kasvattajien ja rotujärjestöjen työssä.

Hipulla on huono hermorakenne. No, nyt se on sanottu. Jos se olisi jonkun ensimmäinen koira, se olisi jo annettu eteenpäin tai lopetettu. Olen varma siitä. Sheltihän saa olla varautunut. Hippu on paitsi varautunut, myös ihmisarka ja yliterävä. Helppo yhdistelmä. Not. Perheemme keskuudessa se on luottavainen ja aivan täydellinen kainalotupee. Harrastuksissa se loistaa, sillä se rakastaa yhdessä tekemistä. Mutta perheemme lisäksi se ei ole oppinut luottamaan muihin.

Niin ja miten tämä liittyy Kareksen artikkeliin? Meille kävi valitettavasti liian myöhään selville, että Hipun emä on kasvattajankin mielestä vähän liian terävä. Toki se murisi lapsillemme tutustumiskäynnin aikana, mutta arvelimme, että se vaan ei ole tottunut lapsiin. Niin, omaa tyhmyyttä. Pentulaatikon äärellä jäi kriittisyys taka-alalle.

Olemme tehneet (ja teemme) Hipun kanssa valtavasti töitä, jotta saisimme siitä reippaamman ja itsevarmemman. Käymme koulutuksissa, pyydämme ihmisiä antamaan sille nameja, liikumme paljon ulkona ja eri paikoissa. Olemme myös kastroineet sen. Nyt reilun vuoden ikäisenä olemme edenneet siihen pisteeseen, että vieras voi namin kanssa jo varovasti koskea Hippuun. Eteneminen on tuskallisen hidasta, mutta emme luovuta.

Tämän luonteisen koiran omistamiseen liittyy työn lisäksi yllättävän paljon surua. Kukaan vieras ei pidä rakkaasta perheenjäsenestäsi. Miksi pitäisikään, kun se murisee ja haukkuu, eikä halua minkäänlaista huomiota muilta, kuin omalta väeltään. Voit olla varma, että kun tapaat tiettyjä tuttuja tai sukulaisia, niin aina tulee kommenttia. Joku ottaa koiran reaktion henkilökohtaisena loukkauksena, joku murisee tai haukkuu takaisin. Saat puolustaa koiraasi joka välissä. Sinullehan se on kuitenkin on maailman paras.

Nyt, kun mietin toisen koiran hankintaa, olen kahden vaiheilla. Shelti on monelta kantilta täydellinen: pieni, lähellä pysyvä, fiksu ja liikunnallinen. Tuo Hipun hermorakenne kuitenkin laittaa miettimään löytäisinkö varmasti tasapainoisen pennun. Olenko yhtään varmemmilla vesillä jos vaihdan rotua. Toivonkin, että Kareksen ajatuksia vietäisiin käytäntöön ja luonnekin saisi uutta painoarvoa. Toivon, että suurin osa kasvattajista on jo oikeilla jäljillä. Hipun kanssa jatkamme töitä ja koitamme keskittyä nauttimaan sen hyvistä puolista.

Takaaleikkaus sujuu kuin valssi

Agility, ohjaustekniikoiden testaamista

Agilityn jatko A on kohta käyty. Taas meillä on vähän taitavammat tassut. Tällä kertaa testasimme kolmea läpikäytyä ohjaustekniikkaa samalla radalla ja pakko todeta, että minusta on tultava nopeampi.

Kolmen esteen rata koostui muurista, aidasta ja putkesta. Muurin ja aidan välissä vaihdettiin ohjauspuoli ensin valssilla, sitten takaaleikkauksella ja kolmannella kerralla persjätöllä (tuttujen kesken mäkelä). Kun jätin heti alussa Hipun paikkaan 5 metriä taakseni ja harpoin henkihieverissä kahden ensimmäisen esteen väliin, ehdin juuri ja juuri tekemään valssin. Toisella yrittämällä se pyrki suoraan putkelle, luonnollisesti valoa nopeammin, jolloin tallasin lahjakkaasti sen varpaille. Tuloksena oli varsin dramaattista kiljuntaa (koiralta), mutta onneksi mitään ei mennyt rikki.

Takaaleikkaus oli loistava. Taas koira paikkaan ja itse reilusti etumatkaan, jolloin ehdin ohjaamaan herran ajoissa aidalle. Kun sai jatkaa matkaa viivasuoraan ja ihan täysillä, ehdittiin myös putkelle samaan aikaan.

Persjättö oli kaikista hankalin. Ei auttanut pinkominen eikä pikajuoksu. En ehtinyt ajoissa esteiden väliin. Ja minä en ole ihmiseksi hidas.

Ohjaustekniikat vaativat vielä kovasti hiomista, mutta joka kerta lähden treeneistä polleana. Koirani syttyy tähän lajiin ja se näkyy. Tämä sheltiäippä on ylpeä 🙂

Shetlanninnoutaja

Shetlanninlammaskoira Taimitarhan Laku alias Hippu on super noutamisessa

Yhtä lukuunottamatta kaikki Hippua edeltävät koirani ovat olleet ”noutajia”. Ne ovat kantaneet suussaan kaikkea mahdollista (=mahdollisimman ällöttävää) kuolleista oravista sukulaisten tekohampaisiin, mutta noutaminen ei ole ollut niillä verissä. Ne ovat olleet viejiä: pari kultaistaviejää ja yksi novascotianviejä.

Kuin kohtalon oikkuna ensimmäinen paimenkoirani on intopinkeä noutaja. Se hakee mitä vaan käskyllä ”tuo pallo”. Ja ihan kuinka monta kertaa tahansa. Treenaan heittolihaksiani säännöllisesti, mutta silti väsyn ennen Hippua. Onneksi shetlanninnoutajamme on kouluttanut koko perheemme heittäjän virkaan.

Mietin, että noutajiin kannattaisi varmaan risteyttää tätä pientä monitoimirotua. Noutajakasvattajat ovat varmasti tismalleen samaa mieltä 🙂

Agility hallussa -koiralla

Shetlanninlammaskoira Taimitarhan Laku, alias Hippu ja agility

 

Hippu harrastaa agilityä. Se on lievästi sanottuna innostunut lajista ja allekirjoittaneella on suurempi haaste mukana pysymisessä, kuin herra H:n kouluttamisessa. Suosittelen lajia lämpimästi kaikille 🙂

Rally-toko -palkitseva laji

Shetlanninlammaskoira Taimitarhan Laku, alias Hippu ja voittoi rally-rokon alokasluokasta joulukuussa 2012

Tassun alla

Shetlanninlammaskoira Taimitarhan Laku Bedlingtonin terrrierin tassun alla

Hipulla on nykyisin monta pientä ja sirpakkaa tyttöystävää, mutta bedlingtoninterrieri Muru on niistä ensimmäinen. Muru sai Hipun ymmärtämään olevansa (ehkä osittain) koira. Sitä ennen leikit leikittiin olosuhteiden vuoksi vain kissojen kanssa. Kiitos Muru Hipun koirauttamisesta 🙂

Shetlanninlammaskoiran identiteettiongelma

 

Reviiri: shetlanninlammaskoira luulee olevansa maatiaiskissa ja maatiaiskissan pentu

Shetlanninlammaskoiralla on identiteettiongelma. Se luulee olevansa kissa. Ja luulee, että kissa Gandalf on sen iskä. Sellainen hyvin rento hoivaiskä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: