Reviiri

Karvassa vara parempi.

Liito-orava ja lentokeinu

Agility from the start - Hippu opintojen äärelläKisajännitys on ihan syvältä. Jos oma startti on vasta iltapäivällä, ehtii tärisemään ja hyperventiloimaan 5-6 tuntia. Kun vielä oksettaa, niin ravitsemustilakaan ei ole paras mahdollinen siinä kohtaa, kun pitäisi mennä radalle.

Ensimmäinen lähtö meni kaikesta huolimatta varsin tyylikkäästi. Vitonen tuli, kun katsoin, että Hippu menee kepeille väärin sisään. Pyöräytin sen takaisin, ennen kuin se aloitti suorittamaan estettä. En tiennyt, että tuosta tulisi virhettä, mutta joka tapauksessa korjausliike tuli tehtyä ja oli todennäköisesti tarpeellinen. Muuten kiidettiin kovaa ja saavutettiinkin nopein aika ja 2. sija.

Toisessa lähdössä pieni karvarakettini teki sen jälleen. Se otti kisoissa erittäin vauhdikkaan lentokeinun. Harjoituksissa se ei niitä tee K-O-S-K-A-A-N. Niinpä kuski katsoi ihaillen ja luottavaisena, kun pikkumusta kiiti keinun päähän täysiä. Mutta pysähtymisen sijaan liito-oravani lähtikin lentoon ja laskeutui kauniisti, kuin kokenut pilotti kiitoradalleen. Minä taas säikähdin niin, että ratakin ihan unohtui.

Aamulla mietin, mikä saa ihmisen hankkimaan itsensä kauhistuttavaan kisa-ahdistukseen kerta toisensa jälkeen. Nyt muistan miksi 🙂 Vaikka varsinainen tavoite (LUVA) ei toteutunut, fiilis on mahtava. Taidan olla jonkinlainen adrenaliininisti. Kaiken lisäksi koimme ihan oikeita onnistumisia, sillä lähdöt pysyivät kasassa ja meno oli vauhdikasta. Seuraavaan starttiin ilmoittaudun heti nyt.

P.S. Lisään kisaradat tähän, mikäli ne on vielä huomenna nähtävillä ja ikuistettavissa.

Lähtötilanteet hajalla – mie romahan

Hippu - Jatpailut 2.2.2014

Meidän lähtö on rikki. Vielä vuosi sitten Hippu pysyi paikallaan 500% varmuudella olipa häiriötä tai ei. Sitten ohjaajalla alkoi keulia: Hippu luki lähdön virheellisesti jostain eleestäni kaksissa epiksissä ja pinkaisi ennen aikojaan liikkeelle. Ja koska minulla oli hitolleen kiire tehdä uutta maailmanennätystä, en puuttunut asiaan vaan otin jalat alleni. Jännä juttu, että lähtö hajosi.

Rikkinäistä oli korjattu jo jonkin aikaa, ennen kuin tajusin typeryyteni todellisen laajuuden ja sen, miksi lähdöissä etenkin sanaerottelu teettää vaikeuksia: meillä on (siis todella on) puoli tusinaa erilaista vapautuskäskyä.

  • Lenkillä ”vapaa”
  • Ruokailun yhteydessa ”ole hyvä”
  • Kontakteilla ”mennään”
  • Lähdössä mikä tahansa esteen nimi, mikä nyt vaan on radalla ensimmäisenä

Nerokasta. Yllätys, että homma ei toimi. Ja jotta maksimoin asian epäselvyyden, käytin vapautussanoja luovasti sekaisin eri tilanteissa. Pääsisin varmaan Quinnesin ennätyskirjaan tämän idiotismin vuoksi.

Nyt, kun olen selvinnyt ankarasta itseni ruoskimisesta, olemme aloittaneet ihan alusta. Nyt meillä on tasan yksi vapautuskäsky ”mennään” ja sillä muuten mennään. Pientä haastetta on ollut perheenjäsenten vakuuttamisessa muutoksen merkittävyydestä ja toisaalta muiden vapautusvihjeiden poisoppimisessa, mutta kunhan me ihmiset saamme yhden vihjesanan systeemin painettua mieliimme, lopun pitäisi sujua jo paremmin.

Kuva: Salla Kuikka, Jatpailut 2.2.2014 / skamerantakaa.kuvat.fi

Blogissa on ollut hiljaista, elämässä ei :)

Kyllä, porskutamme Hipun kanssa edelleen. Se, ettei blogissa ole tapahtunut mitään, johtuu vaan siitä, että olemme treenanneet, kisanneet ja kolunneet metsissä.

Lokakuussa kävimme Taitavien Tassujen rally-tokokisoissa kokemassa kisaamisen ääripäät. Ensimmäisenä päivänä loimme uuden määritelmän pohjanoteeraukselle, sillä herra H yllätti ohan täysin. Ennen lähdön jälkeistä kakkoskylttiä, eli n. 2 metriä lähtöviivan jälkeen Hippu nosti elegantisti toisen takatassunsa ja antoi tulla. Olimme kusessa. Tai ainakin Hipun takaosan alla ollut kohta hallissa oli.

Seuraavana päivänä ilmestyimme uhmakkaasti paikalle ja ilmoitimme jo etukäteen tuomarille, että tänään me ei pissata radalle (kumpikaan). Virittelin Hippua pihassa, jotta se olisi enemmän työmoodissa, eikä kiinnittäisi enää huomiota hiekkapohjaisen hallin ihaniin tuoksuihin. Tuloksena oma ennätyksemme voittajaluokasta, 83 p. ja voitto 🙂

Syksyn aikana kouluttauduin myös agilitykoulutusohjaajaksi Julia Kärnän opissa, käytiin oman viikkotreenin lisäksi Wessmanin treenissä ja Julian ohjaustekniikkakurssilla. Olen nimittäin päättänyt, että opin tämän lajin. No, vielä pari kertaa pitää treenata, mutta päätöksestäni en horju.

Joulukuun alussa teimme sitten sen, mistä olen haaveillut siitä päivästä saakka, kun Näin Hipun ensimmäisen kerran. Osallistuimme agilitykisoihin. Siis ihan sellaisiin virallisiin. Möllikisojahan olemme kiertäneet paljon ja nyt ajattelin, että on vaan uskallettava. Jos menee päin p:tä niin sitten menee. Onhan noihin noloihin tilanteisiin totuttu. Muttamuttamutta…. yksi kolmesta stratistamme toi meille LUVAn ja 1. sijan 🙂 toisessa startissa oltiin 2. ja kolmannesta ei sitten puhuta, mutta kyllä sekin hyväksytty suoritus oli. On pakko sanoa, että tuon koiran kanssa radalla kiitäminen on ihan mahtavaa 🙂

Tähän uuteen vuoteen lähdetään vielä härkäpäisemmällä asenteella kuin edelliseen. Pääsin mukaan Kim Kurkisen valmennusryhmään ja sen lisäksi aion käydä Julian koulutuksissa jossain vaiheessa vuotta. Niin ja tietty omissa viikkotreeneissä. Olen myös päättänyt taas treenata rally-tokoa, sillä tuo treenaamatta kisaaminen on vähän typerää. Kaiken lisäksi haaveissa on toinenkin innokas harrastuskaveri, mutta näissä asioissa on niin paljon josseja ja ehkiä, että näistä sitten parin kuukauden päästä lisää 🙂

Keppikesä

Kesä tuli, tai ainakin Suomen kesä, ja Hipun kanssa keskityimme keppeihin. Hippuhan ei oppinut keppejä verkkojen kanssa, ei sitten millään. Ainut mitä se oppi pitkällisten verkkotreenien kautta oli sisäänmeno. Aksakurssikaverini neuvoi minulle toisenlaisen tavan, joka onkin sopinut herra H:lle hyvin. Jätimme verkot pois ja treenasimme ensin neljällä kepillä kolme kertaa päivässä. Namit olivat suljetussa rasiassa muutama metri keppien jälkeen. Aina, kun tuli onnistuminen, naksutin viimeisten keppienvälissä ja Hippu juoksi palkkarasian luokse.  Ja harjoitus loppui siihen.

Keppejä lisättiin aina kaksi, kun edellinen määrä tuntui sujuvan varmasti. Pääsimme kahdessa viikossa kahdeksaan keppiin, mutta sitten tuli takapakkia. Se suoritti jo noita kahdeksaa keppiä nopeasti ja itsenäisesti, mutta parin päivän treenitauon jälkeen tuli muutama virhe. Hippu alkoi taas vahtaamaan minun ohjaustani, muuttui epävarmaksi, hitaaksi ja pakka meni sekaisin. Olimme ilmeisesti edenneet liian nopeasti.

Nyt tehdään taas pari päivää ihan neljällä kepillä, lisätään keppipari vasta, kun useampi päivä on tullut täydellistä suoritusta. Metodi on hyvä ja uskon, että ellei ihmeitä tapahdu, ennen elokuun loppua kepit jo sujuvat (koputan puuta).

Niin ja oltiinhan me taas epiksissäkin. Voitto tuli ja toi meille vielä lisää intoa 🙂 Video epiksistä.

Koiranomistajat pykälien pihtiotteessa

Hippu kahlaaViime aikoina olen harmitellut sitä, miten ahtaaksi elämä koiran kanssa on tehty täällä Suomessa. Viimeinen niitti oli, kun luin artikkelin siitä, kuinka Iranissa kielletään koiran ulkoilutus kokonaan. Onko tämä suuntana myös byrokratiaa ja pykäliä rakastavassa kotimaassamme?

Suomessa et saa mennä rannalle, kahviloihin, etkä oikein mihinkään koiran kanssa. Ja annapa olla, jos haluat päästää koiran irti hihnasta. Milloin olemme tulleet siihen tulokseen, että ihminen on ainut kesy olio, joka saa kulkea irti missä haluaa? Jopa metsäautotien päästä voi löytää kyltin, jossa kehotetaan pitämään koirat kytkettyinä (myönnän, en ehkä totellut). Kuitenkin, jotta koira voisi hyvin, sen tulisi saada juosta vapaana usein, mieluummin päivittäin.

Läheisen metsälammen rannalla olevaan koirakieltoseinään (aivan, ei kyltti vaan kokonainen aiheelle omistettu seinä) on tulostettu kaikki lakitekstit, jotka liittyvät kiinnipitoon ja koirien tuomiseen rannoille. Sen lisäksi seinälle on jaettu viisauden sanoja siitä, kuinka koiran kiinnipito onkin itse asiassa koiran etu. Irti ollessaanhan se kiirehtii etsimään lähimmän liikkuvan auton ja tähtää sen eteen. Väitän, että koirilla on kuitenkin enemmän elämänhaluja kuin keskivertosuomalaisella.

On paljon rotuja, jotka pysyvät luonnostaan omistajaan liimattuina ja yksilöitä, jotka vaan on koulutettu hyvin hallittaviksi. Mielestäni tällaisia koiria voi pitää irti melkein missä vain. Sen lisäksi olisi kaikkien etu, että koiria voisi ottaa rannoille ja ulkona oleviin kahviloihin ja ravintoloihin.

Kuka tahansa Keski-Euroopassa piipahtanut on nähnyt, kuinka luontevasti koirat julkisilla paikoilla siellä käyttäytyvät. No, ne ovat saaneet harjoitusta! Niille isännän tai emännän kanssa kahvilassa istuminen on arkipäivää. Lisäksi väitän, että koiriin, ja eläimiin yleensäkin, osattaisiin suhtautua suvaitsevaisemmin, kun niitä nähtäisiin säännöllisesti. Tuolloin saatettaisiin havaita, että ne eivät levitä maagisesti koko kansan tuhoavia tauteja, eivätkä ole edes kovin vaarallisia. Kahviloille kelpaisivat varmasti myös koiranomistajien roposet.

Voit olla kanssani eri mieltä ja asialla on varmasti monta puolta. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että koko koiria koskeva lainsäädäntö pitäisi laatia uudelleen. Nykyinen laki on tältä osin turhaa pilkunsäätöä ja aiheuttaa erimielisyyttä koirallisten ja koirattomien välille. Suurin osa meistä koiraihmisistä ottaa joka tapauksessa muut huomioon, kerää kakat ja kytkee koiran vastaantulijan kohdatessaan. Piittaamattomat ovat piittaamattomia, vaikka lait laadittaisiin kuinka tiukoiksi. Sen sijaan, että koiraperheet laitetaan Iranin malliin ahtaalle, olisi parempi kaivaa maalaisjärki naftaliinista ja lisätä vielä pieni ripaus suvaitsevaisuutta päälle.

Ensimmäiset epikset ikinä

Keskiviikkona korkkasimme agilityuramme osallistumalla ensimmäisiin epiksiin. Olen nyt aivan liekeissä, sen verran hauskaa tuo touhu on! Hauskuuden lisäksi sijoituimme neljänsiksi, mikä oli meille aivan yli odotusten. 17 esteen rata on noin 50% pidempi kuin yksikään aiemmin menemämme.

Kaksi kertaa Hippu pyyhälsi esteen ohi. Ongelmana oli, että en itse pysynyt mukana. Olen jo kauan uhonnut aloittavani pikajuoksutreenit, mutta nyt on varmaan lopetettava uhoaminen ja aloitettava toimiminen. Katsotaan kuinka käy! Vahvuus meillä taitaa olla yhteinen palo lajiin. Mennään eikä meinata, pidetään hauskaa 🙂

Takaakiertoja ja välistävetoja

Olemme viime aikoina harjoitelleet paljon välistävetoja ja takaakiertoja. Pari kuukautta sitten en edes tiennyt, mitä ne tarkoittavat, mutta nyt ne sujuvat jo suhteellisen hyvin -ainakin erillisenä harjoituksena.

Hippu kuumuu agilityssa, kuin täykkäri laukkaradalla ja se vaatiikin huomattavasti isoeleisempää tai isoäänisempää ohjausta kohdissa, joissa linja ei ole ennalta arvattavissa. Jos yrittää viittoa samalla teholla, kuin irrallisessa harjoituksessa, musta salama pyyhkii menemään, tehden omia tulkintojaan ja valiten omia reittejään. Minulla on onneksi niin iso ääni, että toimiessani yläasteella jonkinmoisessa huutosakissa, minua pyydettiin huutamaan hiljempaa. Eiköhän me siis selvitä radallakin.

Alla kaksi harjoitusta, joita olemme tehneet. Ensimmäinen on kätevä 2 in 1 treeni, jossa aidoista tehdään neliö. Neliössä voi sitten treenata sekä takaakiertoja että välistävetoja. Hipulle riittää tuossa harjoituksessa koiran puoleisen käden käyttö.

Välistäveto ja takaakierto neliössä, harjoitus

Toisessa harjoituksessa on välistäveto radalla. Siinä Hipulle ei välistävedon kohdalla enää hienovarainen viittominen riitä, vaan se tarvitsee heikoimmat kuurouttavan huomautuksen täällä. Ja tuo ääni pitää vielä ehtiä kajauttamaan tismalleen silloin, kun koira liitelee ilmassa aidan nro 4 yläpuolella.

Haastavaa, mutta hauskaa. On ihana huomata, että koirakon molemmat osaset ovat aivan liekeissä tästä lajista 🙂

Välistäveto radalla

Sota toisen koiran hankkimisen suhteen jatkuu mielenkiintoisena

Reviiri: Mieheni vastustaa toisen koiran hankintaa

Nyt on kuulkaas jonkinlainen tikahtumisvaara. Mieheni laati kirjoituksiini Onko koiran omistamisessa mitään järkeä? Entä kahden? ja Viisi testattua tapaa suostutella mies lemmikin hankintaan vastineeksi videon. Video löytyy täältä. Ja olen sitten varoittanut. Itseltäni roiskui vedet silmistä ja nauru muuttui äänettömän pihinän ja hirnumisen sekoitukseksi vastinetta katsoessani. Olen ylpeä miehestäni!

Tämä juupas-eipäs -väittely toisen koiran ottamisen suhteen on oikeastaan aika viihdyttävää (ja turhauttavaa). Tuo suuri vastustajakin lepertelee Hipulle suu törröllään ihan jatkuvasti. Olkoonkin, että hän käyttää sanoja ”inhottava”, ”ällöttävä” ja ”kakkiainen”, Hipun onnellinen ilme ja vinhasti puolelta toiselle heiluva takapuoli paljastavat asian todellisen puolen 🙂

Rally-tokossa nousu voittajaluokkaan!

Hippu - Taimitarhan Laku - voittajaluokkaan rally-tokossaKun vapaapäivän aamuna kello soi kukonlaulun aikaan, sitä miettii onko harrastamisessa päätä tai häntää. Vettä tuli taivaalta kuin Esterin peräpäästä ja väsymys jyskytti ohimoilla. Mutta reissuun lähdettiin. Onneksi.

Koirakoutsin kilpailuissa oli tuomarina Tiia Hämäläinen. Hippu sijoittui avoimessa luokassa 93 pisteellä kolmanneksi! Samalla nousimme voittajaluokkaan 🙂 Olen edelleen kuin Hymiö ja Elastinen potenssiin viisi 🙂

Suurin virhe tuli houkutuksella, jossa oli pieni pinkki vinkupossu. Se oli niin kiehtova, että olihan se käytävä katsomassa. Itsekin olisin halunnut vilkaista, mutta maltoin mieleni.

Harjoituksissa olen lähiaikoina saanut kaksi loistavaa vinkkiä, molemmat tällä kertaa Minna Hillebrandilta:

  1. Tee käännökset ja pysähdykset hiukan hitaammin, että koira ehtii reagoida, eikä esimerkiksi pysähdyksissä istu vähän eteen ja joudu korjaamaan taaksepäin.
  2. Muista treeneissä palkita koiraa usein myös kylttien väleillä. Näin koira ei tsemppaa pelkästään kylttien kohdalla vaan myös niiden välissä. Tämä neuvo tuli kisasuorituksen jälkeen, mutta osui ja upposi. Itse olen jättänyt tuon välissä palkkauksen melkein kokonaan ja se muuten näkyy.

Uusien kokemusten jälkeen on taas todettava, että on siinä harrastamisessa pää ja häntä -ja kaupan päälle neljä pientä tassua ❤

Putkeen pimeästä kulmasta, mutta minne sitten?

Oletko ajatellut mitä koira miettii, kun se on putkessa? Suunnitteleeko se jo etukäteen sitä, mihin suuntaan se lähtee, kun putki loppuu ja maailma taas avartuu? Eikö olisi älyttömän kätevää, jos se tietäisi jo hyvissä ajoin mihin suuntaan rata jatkuu?

No olisihan se. Ennen luulin, että koira ohjautuu tuolloin puhtaasti omistajan hihkumisen perusteella. Kuulin kuitenkin huomattavasti paremman vinkin siihen, kuinka koiralle voi vihjata jo putkeen lähetettäessä mihin suuntaan sen pitää putken jälkeen nenänsä kääntää. Salaisuus on metrisääntö ja se pätee silloin, kun koira lähetetään putkeen pimeästä kulmasta.

Kun putkea lähestytään pimeän kulman suunnalta, ulostulosuunnan määrää se, onko se lähetetty putkeen kauempaa kuin metriä ennen putken suuta vai vasta lähempää. Jos toivoo, että koira jatkaa putken jälkeen suoraan eteenpäin, lähetys tulisi tehdä läheltä putken suuta. Jos taas halutaan, että koira kurvaa putkelta ulospäin, lähetys tehdään kauempaa. Jotenkin nuo karvakorvat tekevät lähetyskohdan perusteella päätelmänsä. Tämä on eläimillä testattu.

Metrisääntö, agility, putki

Teimme toisella kertaa myös rataa (kuvassa alla), jossa metrisääntö oli koetuksella. Ja toimi. Minulle tuli uutena vinkkinä myös se, että putkeen lähetettäessä ohjaajan rintamasuunnan tulisi olla putken suuntaiseksi. Väärä rintamasuunta selvisi, kun koirani hyppäsi putken yli. Tiedän, olen huikean lahjakas.

Agilityharjoitus -rata, jossa takaa kierto ja metrisääntö

%d bloggaajaa tykkää tästä: