Hyviksen ensimmäinen nolla!

Sunnuntaina herätyskello soi 4:55 ja taas kerran mietin harrastamista ja sen järkevyyttä. Näistä mietteistä huolimatta kampesin itseni ylös keittiöön, jossa arkiritarini oli jo aamiaisella, valmiina ohjaamaan täyteen ahdetun perheautomme Mikkeliin kisapaikalle.

Kannatti nousta. Hyviksen kanssa haparoitiin ensimmäinen Martti Salosen rata. Varoin vähän liikaakin Hyviksen vireen nousua ja homma meni aivan pelleilyksi. Toisella radalla ohjasin varomatta ja johan toimi! Kisakirjaan tupsahti ensimmäinen merkintä ja voitettiin koko startti. Loppupäivän, aina Hipun startteihin asti, olin aivan liekeissä 😊
Video voittoradasta.

Hipun kanssa kamppailtiin taas juoksu-aan kanssa. Kannoin sen kainalossa roiskaisun jälkeen pois. Molemmilta agilityradoilta. Molemmilta. Ja pois lähdettiin mieli maassa. 

Käytiin heti sunnuntaina treenaamassa aata ja se toimi yhtä toistoa lukuunottamatta loistavasti. Arkiritarini on koittanut valaa minuun uskoa, että aa alkaa kyllä taas toimia myös kisoissa. Toivon kovasti että hän on oikeassa.

Advertisement

Blogissa on ollut hiljaista, elämässä ei :)

Kyllä, porskutamme Hipun kanssa edelleen. Se, ettei blogissa ole tapahtunut mitään, johtuu vaan siitä, että olemme treenanneet, kisanneet ja kolunneet metsissä.

Lokakuussa kävimme Taitavien Tassujen rally-tokokisoissa kokemassa kisaamisen ääripäät. Ensimmäisenä päivänä loimme uuden määritelmän pohjanoteeraukselle, sillä herra H yllätti ohan täysin. Ennen lähdön jälkeistä kakkoskylttiä, eli n. 2 metriä lähtöviivan jälkeen Hippu nosti elegantisti toisen takatassunsa ja antoi tulla. Olimme kusessa. Tai ainakin Hipun takaosan alla ollut kohta hallissa oli.

Seuraavana päivänä ilmestyimme uhmakkaasti paikalle ja ilmoitimme jo etukäteen tuomarille, että tänään me ei pissata radalle (kumpikaan). Virittelin Hippua pihassa, jotta se olisi enemmän työmoodissa, eikä kiinnittäisi enää huomiota hiekkapohjaisen hallin ihaniin tuoksuihin. Tuloksena oma ennätyksemme voittajaluokasta, 83 p. ja voitto 🙂

Syksyn aikana kouluttauduin myös agilitykoulutusohjaajaksi Julia Kärnän opissa, käytiin oman viikkotreenin lisäksi Wessmanin treenissä ja Julian ohjaustekniikkakurssilla. Olen nimittäin päättänyt, että opin tämän lajin. No, vielä pari kertaa pitää treenata, mutta päätöksestäni en horju.

Joulukuun alussa teimme sitten sen, mistä olen haaveillut siitä päivästä saakka, kun Näin Hipun ensimmäisen kerran. Osallistuimme agilitykisoihin. Siis ihan sellaisiin virallisiin. Möllikisojahan olemme kiertäneet paljon ja nyt ajattelin, että on vaan uskallettava. Jos menee päin p:tä niin sitten menee. Onhan noihin noloihin tilanteisiin totuttu. Muttamuttamutta…. yksi kolmesta stratistamme toi meille LUVAn ja 1. sijan 🙂 toisessa startissa oltiin 2. ja kolmannesta ei sitten puhuta, mutta kyllä sekin hyväksytty suoritus oli. On pakko sanoa, että tuon koiran kanssa radalla kiitäminen on ihan mahtavaa 🙂

Tähän uuteen vuoteen lähdetään vielä härkäpäisemmällä asenteella kuin edelliseen. Pääsin mukaan Kim Kurkisen valmennusryhmään ja sen lisäksi aion käydä Julian koulutuksissa jossain vaiheessa vuotta. Niin ja tietty omissa viikkotreeneissä. Olen myös päättänyt taas treenata rally-tokoa, sillä tuo treenaamatta kisaaminen on vähän typerää. Kaiken lisäksi haaveissa on toinenkin innokas harrastuskaveri, mutta näissä asioissa on niin paljon josseja ja ehkiä, että näistä sitten parin kuukauden päästä lisää 🙂

Takaaleikkaus sujuu kuin valssi

Agilityn jatko A on kohta käyty. Taas meillä on vähän taitavammat tassut. Tällä kertaa testasimme kolmea läpikäytyä ohjaustekniikkaa samalla radalla ja pakko todeta, että minusta on tultava nopeampi.

Kolmen esteen rata koostui muurista, aidasta ja putkesta. Muurin ja aidan välissä vaihdettiin ohjauspuoli ensin valssilla, sitten takaaleikkauksella ja kolmannella kerralla persjätöllä (tuttujen kesken mäkelä). Kun jätin heti alussa Hipun paikkaan 5 metriä taakseni ja harpoin henkihieverissä kahden ensimmäisen esteen väliin, ehdin juuri ja juuri tekemään valssin. Toisella yrittämällä se pyrki suoraan putkelle, luonnollisesti valoa nopeammin, jolloin tallasin lahjakkaasti sen varpaille. Tuloksena oli varsin dramaattista kiljuntaa (koiralta), mutta onneksi mitään ei mennyt rikki.

Takaaleikkaus oli loistava. Taas koira paikkaan ja itse reilusti etumatkaan, jolloin ehdin ohjaamaan herran ajoissa aidalle. Kun sai jatkaa matkaa viivasuoraan ja ihan täysillä, ehdittiin myös putkelle samaan aikaan.

Persjättö oli kaikista hankalin. Ei auttanut pinkominen eikä pikajuoksu. En ehtinyt ajoissa esteiden väliin. Ja minä en ole ihmiseksi hidas.

Ohjaustekniikat vaativat vielä kovasti hiomista, mutta joka kerta lähden treeneistä polleana. Koirani syttyy tähän lajiin ja se näkyy. Tämä sheltiäippä on ylpeä 🙂

Agility hallussa -koiralla

 

Hippu harrastaa agilityä. Se on lievästi sanottuna innostunut lajista ja allekirjoittaneella on suurempi haaste mukana pysymisessä, kuin herra H:n kouluttamisessa. Suosittelen lajia lämpimästi kaikille 🙂