Reviiri

Karvassa vara parempi.

Voittoisa viikonloppu

Viime viikonloppu oli kaikkinensa hämmentävä ja erittäin positiivinen. Onnistuimme Hipun kanssa Jatin kaksipäiväisissä kisoissa tekemään kaksi tuplanollaa (sijat 2. 4. 1. ja 1.). Kun on uhrannut viimeiset viisi starttia aa:n korjaamiseen, nämä onnistumiset tulivat todella tarpeeseen ja palauttivat uskon omaan tekemiseen. Huh helpotusta! Aa ei missään nimessä vielä ollut täydellinen, mutta jo hyväksyttävällä tasolla ja pikkumustan suorituksen muutos osoitti, että pienessä päässä on herne siirtynyt moneen kertaan sitten edellisen startin. Hippu ❤

Eikä siinä vielä kaikki! ❤ Hyvis <3, mun ikipentu junnunen otti ja päräytti sunnuntaina toisen luvansa ja vielä todella komeasti. Yksi pidempi kaarre radalle tuli, mutta olin ajatellutkin, että annan sen valua, jotta ehdin tehdä pakkovalssin putkeen. Hyviskin vieraili palkintopallilla kahdesti voittaen lauantaina vitosen radalla ja sunnuntaina sitten nollalla, josta videolla alla.

Näin ne tunteet heittävät pohjamudista taivaisiin tässä lajissa ja vieläpä aika nopeasti. Mutta tykkään mun koiristani todella paljon myös silloin, kun vähän ryvetään 🙂

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: